Katsaus vuoden 2017 elokuviin.

Tässä kirjoituksessa käsittelen elokuva vuotta 2017 ja kerron mielestäni parhaista elokuvista viime vuodelta. Vuonna 2017 tuli paljon erilaisia elokuvia mielestäni tarjontaa oli sopivasti joka luokasta. Oli komediaa toimintaa ja kauhuakin, eli lähes jokaiselle jotakin. Käsitellään ensin elokuvia jotka eivät mielestäni ansaitse paikkaa parhaiden elokuvien listalla.

 

Tuntematon Sotilas

Uusin Tuntematon oli mielestäni riski jota ei olisi kannattanut ottaa, elokuva oli yli pitkä ja tylsä. Eikä siinä ollut mielestäni kauheasti hyvää, siksi se ei päässyt viime vuoden parhaiden elokuvien listalle.

 

Napapiirin Sankarit 3

Yllämainittu elokuva on kolmas osa Napapiirin Sankarit elokuva sarjaan joka olisi mielestäni voinut jäädä vain yhteen osaan. Toisessa osassa oli vielä yritystä mutta tämä kolmas osa on jo rimanalitus, muka hauskoja vitsejä toisestaan koko ajan.

 

Pimeä Kasino

Idealtaan loistava elokuva mutta toteutus ontuu todella paljon, tästä olisi saanut puristettua paljon enemmän mutta sen sijaan tämä on keskinkertainen tapaus josta ei ole paljoa sanottavaa.

 

Spider-Man: Homecoming

Kolmas kerta kun Hämähäkkimiehen tarina käynnistetään uudelleen ja sitten Tobey Maguiren tähdittämän Spider-Man elokuvan, tämä on ehdottomasti paras niistä. Elokuvana tämä on ihan hyvä mutta ei riittänyt oman listaukseni kärkeen, vaikka olen Marvel elokuvien fani tämä ei ollut lähelläkään sitä tasoa mitä odotin.

 

Siirrytäänpä sitten niihin viime vuoden parhaimpiin elokuviin. 

 

Logan

Wolverine on seikkailut jo kolmessa itsenäisessä elokuvassaan. Joista otsikon elokuva on kaikista paras ja samalla synkin. Hugh Jackman teki tässä ainakin näillä näkymin viimeisen ja samalla myöskin parhaan roolisuorituksensa Wolverinen kynsissä, Suosittelen lämpimästi tämän kynsimiehen faneille.

 

La La Land

Yleensä en tykkää musikaali elokuvista, tämä teki siihen poikkeuksen, Elokuvassa on loistava tarina ja sen jaksaa kantaa koko pituutensa verrran mukanaan. En tiennyt että elokuvan pääosassa oleva Ryan Gosling osaisi laulaa noin hyvin ennen tätä, aina oppii uutta.

 

Kingsman: Kultainen Kehä

Ensimmäinen osa tähän sarjaan (Kingsman: Salainen palvelu) vuodelta 2015 oli erilainen ja samalla tavalla tuore näkökulma agentti ja toimintaelokuvien saralle, se on samaan aikaan komedia että myöskin toimintaelokuva. Elokuva on samaan aikaan toiminnallinen komedia mutta siinä on myöskin suhteellisen syvällinen tarina joka uppoaa ainakin minuun henkilökohtaisesti, eli jos tykkäsit edellisestä osasta tykkäät myös tästäkin.

 

John Wick: Chapter 2

 

Keanu Reeves on ehkä tunnetuin Matrix elokuvien Neona. Sen jälkeen Keanu on tehnyt rooleja jotka ei ole kovin kummoisina mieleen jääneet, ennen kuin vuonna 2014 tuli ensimmäinen John Wick elokuva joka mielestäni on pelastanut hänen uransa. Elokuva on samaan aikaan synkkä ja väkivaltainen mutta myöskin todella näyttävän näköinen, sama kuvaus sopii myöls tähän toiseen osaan.

 

Fast & Furious 8

 

Jo kahdeksanteen osaan edennyt Hurjapäät elokuva sarja koki seitsemännen osan kohdalla kolauksen kun elokuvan pääosassa loistanut Paul Walker kuoli, siitä huolimatta tekijät saavat sarjan uuteen nousuun tämän kahdeksannen osan kohdalla, mielestäni Vin Diesel kantaa roolinsa loistavasti edellee. Olen ollut sarjan ystävä koko sen ajan. Mielestäni ensimmäiset neljä osaa ovat parhaat elokuva sarjassa mutta se on mielipide kysymys.

 

Star Wars: The Last Jedi

 

Tähtien Sota on jo harvinaisen pitkäikäiseksi päädssyt elokuva sarja eikä se ole mikään huono juttu. Elokuva sarja on herättänyt niin hyviä kuin huonoja mielipiteitä, ja se kertoo siitä että elokuvat keräävät huomiota. Mielestäni tämä on sarjan ehkä jopa paras elokuva se sitoo tarinaa hyvin yhteen ja siinä on mukana myös vanhoja tuttuja hahmoja sarjan aikaisemmista osista. Suosittelen lämpimästi kaikille Tähtien Sota elokuvien faneille.

 

Tekstin kirjoittanut Severi Suominen