Inception

Elokuvasta:


Kiitetty ohjaaja Christopher Nolan luotsaa kansainvälistä tähtikaartia uudessa elokuvassaan “Inception”. Tämä ainutlaatuinen scifi-toimintaelokuva vie katsojat maailman ympäri ja vieläkin pidemmälle, unien rajattomaan maailmaan.

Dom Cobb on alansa ehdoton huippu vaarallisessa lajissa, jota kutsutaan “poiminnaksi”: arvokkaiden salaisuuksien varastamisessa syvältä ihmisten alitajunnasta, kun heidän mielensä ovat haavoittuvimmillaan unen aikana. Harvinaisen kykynsä takia Cobbista on tullut kysytty ammattilainen uudessa häikäilemättömän yritysvakoilun maailmassa. Maineen hinta on kuitenkin kallis: työ on tehnyt hänestä kansainvälisen lainsuojattoman ja maksanut hänelle kaiken, jota hän on koskaan rakastanut. Nyt Cobbille tarjotaan mahdollisuutta vapauteen. Tekemällä vielä yhden keikan Cobb voi saada elämänsä takaisin, mutta vain jos hän pystyy mahdottomaan – ”istutukseen”. Varastamisen sijaan Cobbin ja hänen tiiminsä on onnistuttava kääntämään asetelma päälaelleen; heidän tehtävänään ei ole varastaa ajatusta vaan istuttaa se. Jos he onnistuvat, kyseessä voi olla täydellinen rikos.

Cobbin tiimin asiantuntemus on huippuluokkaa ja suunnitelma viimeistä piirtoa myöten hiottu, mutta kukaan heistä ei ole osannut varautua vihamieliseen vastustajaan, joka tuntuu aavistavan heidän jokaisen liikkeensä. Heitä uhkaa vihollinen, jonka ilmaantumisen vain Cobb olisi voinut ennustaa.

Tänä kesänä mielesi on rikospaikka.


Rooleissa: Leonardo DiCaprio (Titanic,Gangs of New York,The Wolf of Wall Street), Joseph Gordon Levitt (The Brothers Bloom,G.I. Joe The Rise Of Cobra,Looper), Ellen Page (X-Men: Viimeinen kohtaaminen,Juno,Into the Forest).
Ohjaaja: Christopher Nolan (Insomnia, Batman Begins, Interstellar)


Ensi-Ilta: 23.7.2010
Kesto: 2h 30min
Ikäraja: 12
Katsottu versio: DVD
Alkuperäinen nimi: Inception

 

Inception

Jälleen kerran Christopher Nolan on ohjannut loistavan elokuvan jonka roolitus on osunut nappiin. Hänen Yön Ritari trilogiansa on todella hienoja Batman elokuvia.

Inception on alussa sekavan oloinen tapaus, Mutta siihen pääsee kuitenkin hyvin nopeasti sisään ja tarina imaisee mukaansa. Vaikka elokuvalla on kestoa huimat kaksi ja puoli tuntia niin se pitää erittäin hyvin mukanaan eikä aika käy pitkäksi.

Elokuvan aihe on aika hämmentävä, Siinä seikkaillaan unimaailmassa ja se saa miettimään että mikä kaikki on totta ja mikä ei, entä elämmekö me todellisessa maailmassa vai onko kaikki Kuvitelmaa?

Inceptionissa on loistavat Hans Zimmerin säveltämät musiikit ja ne luovat täydellisen tunnelman ja Korostavat sopivasti tunnelmaa eivätkä vedä mitään yli. Elokuvan paikat on valittu hyvin ja lavastus on napakymppi eikä erikoistehosteita ole käytetty liikaa tai ylimitoitettu.

Inceptionin loppu on sellainen joka jättää paljon kysymyksia auki, Ekstroissa olisi voinut olla mukana jotain jossa olisi avattu hieman lisää elokuvan tarinaa, se jää paikoitellen hieman ohueksi eikä siitä pysy täysin kärryillä mutta samalla siitä nauttii todella. Inception on kaikessa hämmentävyydessään loistava tapaus.

Arvosanani on: 9

Ruusuja:

  • Hieno roolitus
  • Mukava musiikki
  • Loistava tarina.

Risuja:

  • Hieman sekava
  • Hämmentävä loppu
  • Paikoitellen ohuet ja ulkopuoliseksi jäävät hahmot.


 

Arvostelun on kirjoittanut: Severi Suominen